Skip to content

TIIMI

Nina Kivistö, eläinlääkäri

Olen Nina Kivistö, WanajaVetin perustaja. Monet teistä ovat ehkä tavanneet minut Hämeenlinnan kunnaneläinlääkäreiden vastaanotolla Jukolassa, jossa työskentelin sijaisena usean vuoden ajan.

Eläinlääkäriksi olen halunnut aina, jo silloin kun pikkutyttönä katsoin James Herriotin kaikenkarvaisia ystäviäni mummolani nojatuolissa. 

Olin aivan varma että minusta tulee suureläimiin perehtynyt maalaiseläinlääkäri, kuten esikuvani James Herriot Englannin nummilla. Aluksi työskentelinkin eri puolilla Suomea kunnaneläinlääkärin sijaisuuksia tehden ja vaihtelevassa praktiikassa toimien. Valmistuin Helsingin yliopistosta myös agronomiksi, pääaineenani kotieläinten ravitsemustiede. Graduni tein sikojen ruokintaan liittyvästä aiheesta. 

Kohtalo kuitenkin muovasi suunnitelmia ja palasin synnyinkaupunkiini Hämeenlinnaan pian valmistumisen jälkeen. Ehdin vielä piipahtaa maakunnassa töissä ennen sijaisuuden pitenemistä. Unelmasta lehmälääkärinä luovuin pikkuhiljaa, samalla kun tilat Hämeenlinnan alueella vähenivät ja kokemukseni koirista, kissoista ja muista pieneläimistä kasvoi kiihtyvää vauhtia. Pitkien asiakkuussuhteiden solmimisen jälkeen oli haikeaa, kun kunnaneläinlääkärin sijaisuus kaupungilla tuli päätökseensä.

Aloitin samaan aikaan työt pieneläinklinikalla sekä Tervakoskella sekä Hämeenlinnassa. Mielessäni alkoi kuitenkin kytemään ajatus omasta klinikasta, paikasta, josta voisin muovata juuri itseni ja potilaideni näköisen; jossa voisin antaa juuri sellaista palvelua kuin haluan ja jota voisin kehittää omien ja lemmikkien omistajien toiveiden mukaan.

Työssäni pidän vaihtelevuudesta. Erityinen mielenkiinnon kohteeni on koirien ja kissojen hammashoidot, joihin olen kouluttautunut aktiivisesti viime vuosien aikana.

Hoidan mielelläni niin koiria ja kissoja kuin myös harvemmin klinikalla vierailevia kaneja, marsuja ja muita eksoottisia eläimiä. Kouluttaudun aktiivisesti koska haluan kehittyä paremmaksi ammatissani, eikä kehitys lopu koskaan.

Vapaa-ajalla harrastan aktiivisesti kahden belgianpaimenkoirani kanssa eri lajeja kuten vesipelastusta, noseworkiä sekä palveluskoiralajeja. 

Jonna Korkeamäki, eläinlääkäri

Olen valmistunut eläinlääkäriksi vuonna 2017. Aloitin työt vuonna 2016 tehden kunnaneläinlääkärin sijaisuuksia. Pian valmistumisen jälkeen siirryin sairaala- ja päivystyseläinlääkäriksi. Näitä töitä tein useamman vuoden ajan. Muutama vuosi sitten siirryin tekemään ajanvarauspraktiikkaa ja keskittymään hammaspotilaisiin. Tällä hetkellä teen lähestulkoon ainoastaan hammaspotilaita, myös vaativampia laajoja hammaspoistoja. Olen kiinnostunut myös hampaita säästävistä hoidoista sekä suu- ja leukakirurgiasta. Suoritankin tällä hetkellä Accessia Academy:n Oral Surgery opintokokonaisuutta.

Kotona asustaa tällä hetkellä kaksi koiraa: seniori-staffi mmmukka ja nuori italianvinttikoira tyttö.